
Yksi vaihtoehto oman uran luomiselle on ryhtyä yrittäjäksi. Pienimmillään omayritys on itsensä työllistämistä. Yrittäjä myy omaa osaamistaan eli kaupallistaa ammattitaitonsa. Yritystä suunnittelevalla täytyy olla ammattihenkilön taitoa eli sen tuotteen tai palvelun osaamista, jota yritys aikoo valmistaa tai tuottaa.
Asiantuntija-apua
Yrityksen voi perustaa monella eri tavalla ja yritysmuotoja on useita. Yrityksen perustamisessa kannattaa käyttää asiantuntijoiden apua. Apua tarjoavat esimerkiksi TE-keskukset, TEKESin toimistot ja Finnvera. Työvoimatoimistot tarjoavat opastusta ja tukea yrittämisestä kiinnostuneille kurssien sekä yrityksen perustamiskoulutuksen kautta. Usein nämä kurssit ovat edellytyksenä starttirahan saamiselle.
Starttiraha
Työvoimatoimistosta haettavan starttirahan tarkoituksena on tukea alkavan yrittäjän toimeentuloa. Starttirahaa voidaan myöntää työttömälle työnhakijalle sekä muun muassa palkkatyöstä, opiskelusta tai kotityöstä kokoaikaiseksi yrittäjäksi siirtyvälle.
Lisätietoja oman yrityksen käynnistämisestä ja yrittämisestä saat yrittäjän tietopaketista sekä Suomen yrittäjien nettisivuilta.