Palvelun tarjoaa:  ASIKKALA   HARTOLA   HEINOLA   HOLLOLA   KÄRKÖLÄ   LAHTI   NASTOLA   ORIMATTILA   SYSMÄ

Nuorten tapahtumia
Lahden seudulla:




Korkea-asteen oppilaitokset


Lahden ammattikorkeakoulussa saa koulutusta kahdeksalla eri koulutusalalla. Ammattikorkeakoulu on tieteellisellä pohjalla toimiva korkeakoulu, jossa opiskelija saa myös käytännön tietoja ja taitoja.

Lahden ammattikorkeakoulun koulutusalat
Informaatioteknologia
Kuvataide
Liiketalous
Matkailu
Muotoilu ja viestintä
Musiikki
Sosiaali- ja terveysala
Tekniikka ja ympäristö

Tietoa avoimesta ammattikorkeakoulusta löydät täältä.



Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia on yliopistollinen aikuiskoulutusorganisaatio, joka toimii kymmenellä paikkakunnalla Etelä-Suomessa päätoimipaikkanaan Helsinki. Lahden yksikkö on monialainen kouluttaja ja kehittäjä Päijät-Hämeen alueella.
Lahden yksikön koulutustarjonta.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston opintoja on mahdollisuus opiskella Lahdessa. Tarjolla on tutkintoihin sisällytettävissä olevaa perusopetusta ja täydennyskoulutusta, avointa yliopisto-opetusta, räätälöityä yrityskoulutusta sekä erillisiä koulutuspaketteja. Koulutustarjonnassa keskeiset alat ovat kauppatieteet ja tuotantotalous. Lisätietoja koulutustarjonnasta.

Tietoa muualla Suomessa olevista ammattikorkeakouluista ja koulutusaloista saat täältä.

Koulutusoppaista saat tietoa koulutustarjonnasta, hakemisesta ja opiskelijavalinnoista.

Lahdessa on Helsingin yliopiston Avoimen opiston toimipiste, joka vastaa Avoimen yliopiston alueellisesta tehtävästä erityisesti Päijät-Hämeessä.Yhteystiedot löytyvät tästä.

Helsingin Avoimen yliopiston verkkopalvelusta  löytyy tietoa mm. opintoja harkitseville sekä tukea opiskeluun.

 

 

 

 

 

 

 
Yhteystiedot:
Hurina 2.0 Vapaudenkatu 12, sisäpiha, 15110 LAHTI