Sataa sanoja

Kunpa olisin vielä lapsi
Eve Syrjänen

Istuin pihalla vaaleanpunaisessa keinussa. Minua suretti ja itketti elämän vaikeus. Pyyhkäisin suolan makuisen helmen poskeltani. Käännyin ja näin pienen pojan ja tytön. Poika antoi tytölle karamellin pienestä pussistaan ja punainen kaari kohosi tytön korvia kohti. Vaistomainen “kiitos” ja makea karkki kutitteli tytön kielen päällä.

Vihreä penkki houkutteli heidät istumaan pojan pyyhkäistyä kylmän lumimaton maahan. Hanskalla suojattu käsi puristi toisen kättä ja punaiset posket antoivat pakkasauringon hyväillä. Märkä pusu tytön poskelle ja hetkessä poika juoksi tiehensä hurjin askelin. Tyttö jäi katsomaan perään ja hetken katseltuaan pyyhkäisi poskeaan. En voinut muuta kuin hymyillä ja toivoa ääneen: “Voi, kunpa minäkin olisin vielä lapsi”.

Liikuttava ihastus
Emma Haapa

Tuulipuvunhousut kahisevat jalkoihini, väsyttää, eikä tekisi mieli mennä. Monojen nauhat sahaavat pikkusormensivuja, hiukset pipon alla kutittavat niskaa. Hyisyys sivaltaa poskipäitä ja lumi takertuu monoihin. Sauvat riehuvat sojottaen villisti mielensä mukaan, kuitenkin tervehdin naapuria. Hymystä saan puhtia jatkaa. Kävelen taas hänen talonsa ohi, huomasiko hän?

Sukset risahtelevat lumessa tasoittaen vasta-ajettua, huurteista latupohjaa. Luistaa kuin unelma, ehkä sitenkin kannatti tulla. Taivas tiivistyy tummansiniseksi, näen tähtipariskuntia. Vielä ylämäki, sitten ei tarvitse enää. Parkeeraan sukseni polun päähän, jalat hyytelönä mutkittelen sen mukana. En muistanutkaan, kuinka hyvä olo tästä tulee, mietin ja pyyhin vauhtikyyneleet silmistäni. Sivuutan hänen talonsa hyppelehtien, miltei huomaamattani. Muistan vielä näyttää kieltä.