Jatkokertomus: Sieppaus

Paula Mäntymäki
Teija sulki silmänsä ja antoi jalkojensa kuljettaa pitkin jalkakäytävää. Muutaman kerran hän joutui pyytämään anteeksi törmäilyään, mutta muuten kävely sujui rattoisasti. Hän uskoi vakaasti kohtaloon ja sen tuomiin yllätyksiin, ja odotti aina innolla seuraavaa päivää ja askelta. Pian hän kuitenkin pysähtyi. Erikoinen tuoksu sai hänet kääntämään katseensa sivukujalle, josta näkyi pieni putiikki. Näyteikkunassa oli erilaisia pieniä tavaroita ja tekstiä, jota Teija ei osannut tulkita. Hetken mielijohteesta hän päätti astua kaupan syövereihin.
Teija lepuutti silmiään kaupan esineissä ja ihaili niitä sydämensä kyllyydestä. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mihin tavarat oli edes suunniteltu. Hän kuitenkin käveli peremmälle, ja nappasi ihailtavakseen ensimmäisen esineen jonka huomasi. Käteen osui pieni rasia, jota koristi pieni lasinen lintu. Rasia oli sysimusta, mutta lintu heijasti valosta pieniä kimaltavia pisteitä ympäri huonetta. Teija laski rasian nopeasti alas ja keskitti huomionsa tavaravuoreen, joka näkyi toisessa päässä kauppaa. Rojukasasta näkyi unisieppari, joka kiinnosti Teijaa tavattomasti. Hän tutkaili sitä ja sen lankaverkkoa kaihoisasti. Siepparista roikkuivat punaiset höyhenet, jotka heiluivat pienimmästäkin tuulenvireestä. Teija piteli siepparia käsissään jonkin aikaa ja tuijotti sitä, kunnes hän kuuli selkänsä takaa ääntä. Ikääntynyt naishenkilö seisoi hänen takanaan. Vanhus nojasi kävelykeppiin ja katsoi häntä. Teija tuijotti naista hämillään takaisin ja änkytti sitten jotain kysymyksen tapaista.
- Onko.. onko tämä unisieppari myytävänä? tyttö kysyi ja osoitti siepparia, jota nainen katsoi mietteliäästi. Nainen tuntui tuumailevan jotain, sillä hän tuijotti siepparia muutaman minuutin ja vilkaisi sitten Teijaa. Teija tunsi pienen pelon hivelevän hänen kasvojaan, sillä nainen oli jotenkin karmiva.
- Onhan se, onhan se. Hintana olisi kaksi euroa. Normaalisti viisi, mutta olen hyvällä tuulella, nainen mutisi ja nappasi sitten siepparin Teijan kädestä. Hän nilkutti kassakoneen luo, ja naputteli siihen muutaman kerran. Teija ojensi rahan naiselle, nainen myhäili ja laski kolikon koneeseen. Hän sujautti unisiepparin pieneen pussiin. Teija katsoi pussia epäilevästi, mutta otti sen lopulta vastaan. Olihan hän sentään maksanut siitä kaksi euroa.
Unisieppari poltteli Teijan laukussa, kun hän käveli kotiinpäin. Hänestä sieppari oli kaunis, ja hän olisikin tahtonut ihailla sitä vielä. Päivä tuntui taas aivan erilaiselta kuin eilinen. Siepparissa oli jotain erityistä. Teija heitti ajatuksensa kuitenkin syrjään, kun hän alkoi hyppelehtiä puiston läpi…

Arttu Manninen
Hieman hämmentyneenä vanhuksen hymystä Teija kääntyi ympäri ja lähti kävelemään toiseen suuntaan. Teija olisi halunnut hymyillä takaisin, mutta jokin esti häntä ja hän ei kyennyt. Tapauksesta nolaantuneena Teija vaelsi kohti kaupungin keskustaa.
Kävellessään pitkin pientä sivukatua, Teija huomasi pienen antikvariaatin. Tapansa mukaan Teija päätti hetken mielijohteesta astua sisään liikkeeseen, ja sisään mennessään pölyinen ja tunkkainen ilma alkoi heti yskittää häntä. Samantien pieni ja kärttyinen nainen syöksyi takahuoneesta liikkeeseen.
-Mitä mekkalaa täällä pidetään?, nainen tivasi kiukkuisena. -En siedä melua putiikissani!
-Anteeksi, Teija sanoi köhien. -Ei ollut tarkoitus metelöidä.
-No, sitä sinä teit! Oliko sinulla jotain asiaakin tänne vai tulitko muuten vain häiritsemään lukemistani?, nainen tiuskaisi tomerana.
Hieman pelokkaana Teija päätti selittää naiselle etsineensä unisieppareista kertovia kirjoja kirjastosta, mutta kaikki kirjat olivat poissa. Teija kysyi naiselta, että löytyisikö hänen liikkeestään kyseisiä kirjoja.
-Unisieppareista kertovia kirjoja? Hah! Aivan kuin minua sellaiset kiinnostaisivat. Ja minähän en myy muita kirjoja kuin niitä, jotka kiinnostavat minua itseäni. Ja nyt, ole hyvä ja poistu putiikistani.
Naisen häädettyä Teijan ulos kaupasta Teija näki aiemmin tapaamansa vanhuksen menevän sisään kauppaan kirjoja pullollaan olevan kangaskassin kanssa. Teija päätti jäädä tien toiselle puolelle katselemaan antikvariaattia. Teija näki pölyisen ikkunan läpi, että vanhus antoi kirjoja yllättäen hilpeän näköiseksi muuttuneelle naiselle, ja nainen maksoi vanhukselle kirjoista. Teija katseli vanhuksen poistuvan liikkeestä kantaen tyhjää kassia. Teija istui katukivetykselle ja jäi katselemaan vanhuksen kulkua, kunnes vanhus kääntyi kadunkulmassa ja hävisi näkyvistä.
Päivän tapahtumia mietiskellen Teija tallusteli hiljalleen kotiaan kohti, ajatellen että hän luovuttaa tiedon etsimisessä unisieppareista. Teija oli väsynyt eikä oikeastaan jaksanut enää uhrata ajatuksia unisiepparille. Normaalisti Teija ei olisi luovuttanut, eikä hän muutenkaan olisi kestänyt sitä ajatusta, ettei hän selvittäisi tuntemattoman esineen taustoja.
Kotiin saavuttuaan jokin kuitenkin muutti Teijan mielen. Teijan huoneen pöydällä oli pieni postista tullut ruskea paketti, jossa oli hänen nimensä. Teija otti paketin käteensä ja katseli sitä. Siinä ei lukenut lähettäjän nimeä. Avattuaan paketin Teija huomasi, että sen sisälläkään ei ollut mitään vihjettä lähettäjästä. Katsellessaan paketin sisältöä Teijan alkoi taas tehdä mieli tutkia mystistä unisiepparia.